Ruskon SDP:n valtuustoaloite 29.4.2024 Merttelän väistötilan olosuhteista

ALOITE PÄIVÄKOTILASTEN MERTTELÄN VÄISTÖTILAN OLOSUHTEIDEN TARKASTELEMISEKSI

Ruskolaiset lasten huoltajat sekä Merttelän väistötilassa toimiva henkilökunta ovat esittäneet vakavan huolensa väistötilan olosuhteista ja soveltuvuudesta päiväkotitoimintaan.  Sekä vanhemmat että henkilökunta ovat toimittaneet kirjelmänsä valtuutetuille. Epäilyilmoitusten selvittämisen myötä myös ympäristöterveysvalvonta on pyytänyt osin selvitystä, osin jo antanut Ruskon kunnalle kehotuksia samoista aiheista, joista huolta on tuotu esille.

Huolenaiheita ovat

  1. mahdollisesti sisäilmasta johtuva oireilu ja se, että sisäilmaan vaikuttavien korjausten onnistumista ei ole todennettu,
  2. melukuormitus,
  3. turvallisuus ja riittävän hygieniatason onnistunut toteutus,
  4. laadukkaan varhaiskasvatuksen ja tarvittavan kuntoutuksen onnistuminen tiloissa
  5. tiedotuksen puutteet.

Ruskon Demarien valtuustoryhmä esittää aloitteenaan, että

  1. Sisäilman laadun turvaamiseksi edellytettyjen korjausten onnistuminen todennetaan asumisterveysasiantuntijapätevyystasoisilla tarvittavilla tutkimuksilla viipymättä.
  2. Melukuormitusta vähentäviin toimiin ryhdytään viipymättä.
  3. Tilanteesta ja tehtävistä toimista tiedotetaan proaktiivisesti, ajantasaisesti ja aiempaa tarkemmin. Tiedotusta parannetaan viipymättä.
  4. Kuntoutuksen ja varhaiskasvatuksen onnistumista seurataan ja niiden toteutuminen varmistetaan.
  5. Kaikki saadut palautteet kirjataan ja niiden perusteella ryhdytään toimiin.

Terveydensuojelulaki ja työterveyslaki edellyttävät, että toimintaympäristöstä ei aiheudu haittaa lapsille eikä työntekijöille. Ruskon kunnan on rakennuksen omistajana, toiminnan järjestäjänä ja työnantajana varmistettava turvallinen toimintaympäristö ja tiedotettava asioista niin, että huoltajat voivat luottaa kuntaan ja tiedotuksen läpinäkyvyyteen.

29.4.2024

Ruskon Demarien valtuustoryhmä