PIHISTÄMINEN SAISI JO LOPPUA

Etusivu,Tavoitteet

Ruskon demarit tarkastelivat perinteisessä heinäkuun johtokunnassaan kunnan tilaa yleisesti ja demareiden kunnallista näkökulmaa erityisesti. Yleinen näkemys oli, että kunnan kehittäminen on yskähdellyt liian tiukkojen taloudellisten raamien vuoksi. Tämä näkyy jo kuntalaisten arjessa: lapsia siirretään koulusta ja paikasta toiseen, varsin nuorta talokantaa puretaan tai suunnitellaan purettavaksi (Karhunkallion päiväkoti, kunnantalo, Merttelän koulu). Kunnan tiet alkavat olla jo vaaraksi kulkijoilleen autojen mutkitellessa ammottavia kuoppia kierrellessään.

Kunnan entinen kansakoulu (ja nuorisotalo) on suojeltu rakennus. Kukapa jättäisi oman omakotitalonsa huoltamatta ja remontoimatta. Kunta siihen pystyy - talo on todella suojelun, melkeinpä varjelun tarpeessa. Tuntuu myös siltä, että kunnan uutta opetukseen liittyvää organisaatiomuutosta viedään talouden eikä pedagogiikan ehdoilla eteenpäin.

Ruskolla on perinteisesti ollut hyvä maine, ja kunta on vuosikymmenien aikana panostanut voimakkaasti päiväkoteihin, varhaiskasvatukseen, nuorisotyöhön ja koulutukseen. Näin tehtiin jopa ankeina lamavuosina 1990-luvun alussa. Silloin inflaatio pyöri 15 %:n paikkeilla. Tänä päivänä inflaatiota seurataan kuin noiduttuna, vaikka inflaatio taitaa olla tällä hetkellä 1,5 %.

Demareiden mielestä kunnan talous voi olla myös elvyttävää. Hyvien palvelujen vetovoima ylläpitää tulomuuttoa, joka taas tuottaa veroja. Demareiden mielestä pieni veronkorotus voi tarvittaessa olla toimiva työkalu ja piristysruiske. Valtakunnan tasolla Suomi ja Britannia ovat näyttäneet, miten ikuisen säästämisen kautta kansantalous näivettyy. Demareiden johtokunnan mielestä kuntien ei kannata tätä oppia omaksua.

Kuvateksti: Emmantien pujottelurata Ruskon keskustassa.

Ruskon demareiden johtokunta